Siirto Hinnoittelumenetelmät ja mallit

Siirtohinnoittelu on keskeinen elementti johtamisjärjestelmissä, jotka hajottavat yritysverotuksen kokonaisuuden hienojakoisempaan kannattavuusanalyysiin esimerkiksi:

• Organisaatio (kuten divisioona, liiketoimintayksikkö tai osasto) < Maantieteellinen alue
• Tuote
• Asiakassegmentti
• Yksittäiset asiakkaat
• Lyhyesti sanottuna siirtohinnoitteluun kuuluu tulojen ja menojen raportointirakenteen uudelleenjärjestäminen yrityksen oikeudellisen kirjan rakenteesta uuteen rakenteeseen mikä paremmin osoittaa hallinnan toiminnan taloudellisista realiteeteista.

Lisäksi siirtohinnoittelua voidaan käyttää tuloverolainojen kirjaamisessa. Jos yhtiö toimii useissa lainkäyttöalueilla tai maissa, sen kokonaistulot tai tulot voivat joutua jakamaan näiden maantieteellisten alueiden verotuksellisesti siirtohinnoittelumekanismien kautta. Nämä voivat olla tai eivät ole samoja mekanismeja, joita käytetään johdon raportointiin ja sisäiseen analyysiin.

Siirtohinnoittelutapaustutkimus:

1980-luvun puolivälissä Merrill Lynch oli Wall Street -yritysten etujoukossa, joka pyrki kehittämään näitä alemman tason analyysejä voitosta. Merrill Lynchin toimitusjohtaja ja toimitusjohtaja Daniel P. Tully olivat tuolloin ilmaisseet turhautuneisuuden epäyhtenäisestä kannattavuusraportoinnista divisioonan, liiketoimintayksikön ja osastojen tasolla, mikä vaikeutti strategisten yritysten tarkastelujen luotettavuutta.

Tullyn tärkein valitus oli, että yksittäisten organisaatioiden ilmoittamat voitot eivät johtuneet johdonmukaisesta, keskitetystä menetelmästä, joka saavutti yhteensä Merrill Lynchin ja Co

voiton, kun ne ilmestyi yrityksen vuosikertomus, 10-K ja 10-Q-talletukset. Sen sijaan kaikki nämä organisaatioiden tuloslaskelmat tekisivät vääjäämättä yrityksen kokonaistulon moninaisuuden, tilanne, jonka Tully (joka muutaman vuoden kuluttua menestyi eläkkeelle jääneen William A. Schreyerin seurauksena Merrill Lynchin puheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi) löysi täysin epäloogista ja kestävää .

1990-luvun loppupuolella laajalti arvostettu strategia konsulttiyhtiö McKinsey & Co. viittaisi Merrill Lynchiin rahoituspalvelualan kehittyneimmistä kannattavuusanalyysijärjestelmistä ja parhaimmista kaikilla toimialoilla. Kriittinen tekijä johdon raportoinnin kehityksessä Merrill Lynchissä oli yhtiön kannattavuusanalyysijärjestelmien ytimessä olevien siirtohinnoittelumenetelmien jatkuva parantaminen.

Siirtohinnoittelukonsepti:

Suurissa yrityksissä useat organisaatiot ovat usein mukana tuotteiden ja palveluiden valmistamisessa ja toimittamisessa asiakkaille tai asiakkaille. Voit analysoida voittoa organisaatiolla siten, että sillä on mekanismi, jolla määritetään tietyn tuotteen ansaitsemat tulovirrat osille eri tuotantoon ja jakeluun osallistuville organisaatioille.Vastaavasti erilaisten kustannuspaikkojen, kuten tietotekniikan ja back office -toimintojen osastot, aiheutuvat kulut ovat myös johtuneet siitä, että eri järjestöt saavat hyvityksen niiden tuotteiden tuloista, joihin nämä kulut liittyvät.

Tulojen jakoesimerkkejä:

Arvopaperiliiketoiminnassa klassinen siirtohinnoitteluongelma sisältää samanlaisen skenaarion.

Turva-asioiden liikevaihto (esimerkiksi osake- tai joukkovelkakirjalainan osto tai myynti) kirjataan kaupankäyntisalkun oikeudellisiin arvoihin. Tämä noudattaa auditoitujen tilinpäätösten vakiintuneita raportointikäytäntöjä sekä sääntelyn raportointivaatimuksia. Asiakkaan, jolle tapahtuma tehtiin, on kuitenkin "kuulunut" toiseen liiketoimintayksikköön, jonka kannattavuus mitataan erikseen yhtiön johdon raportointijärjestelmässä.

Täsmällisemmin sanottuna tyypillinen siirtohinnoittelukenaario olisi se, jossa taloudellinen neuvonantaja sijoittaa kaupan vähittäisasiakkaan puolesta ja kauppaa toteutetaan sitten pääasiallisesti (toisin sanoen yrityksen omasta arvopaperikauppaan eikä arvopaperivaihtoon tai toiseen yritykseen, joka tuottaa kyseisessä arvopaperissa olevan markkinat) muualla yrityksessä työskentelevän arvopaperikauppiaan kanssa.

Arvopaperiteollisuuden vakiintuneiden kirjanpitokäytäntöjen mukaisesti kauppaan liittyvät tulot kirjataan kaupankäynnin kohteeksi. Taloudellinen neuvonantaja ja vähittäismyyntiverkosto antoivat kuitenkin selvästi lisäarvoa tässä liiketoimessa ja ansaitsevat sen vuoksi osaksi osaa yrityksen liikevaihdosta.

Yleinen peukalosääntö tässä tilanteessa on, että johdon raportointitarkoituksessa kaupankäyntitilille saatavat tulot olisivat summia, jotka se olisi saavuttanut, jos tapahtuma olisi suuren institutionaalisen asiakkaan kanssa. Vähittäiskauppiaalle veloitettu ylimääräinen palkkio tai merkintä edustaa vähittäisjärjes- telmän lisäarvoa ja tämä määrä siirretään sille siirtohinnoittelun kautta.

Siirtohinnoittelumenetelmät tässä skenaariossa riippuvat suurelta osin kyvystä hajottaa kaupankäynnistä saadut kokonaistulot peruskustannuksiksi, jotka suuren institutionaalisen asiakkaan olisi maksanut, ja vähittäismyynnin vähittäismyynnin tosiasiallinen lisäetuus vaikuttivat, että heistä tuli vähemmän suotuisa hinnoittelu. Ihannetapauksessa jokainen kaupallinen tietue kattaisi tämän hajoamisen, mutta kaikki yritykset ja kaupankäyntijärjestelmät eivät perustu sellaiseen muotitietoon, joka helpottaisi siirtohinnoitteluanalyysejä. Näissä tapauksissa on kehitettävä muita, vähemmän tarkkoja menetelmiä siirtohinnoittelumäärien arvioimiseksi, kuten tilastollinen näytteenotto kaupankäynnin toiminnasta.

Kulujen siirtoesimerkkejä:

Jatkamalla Merrill Lynchin esimerkkiä yritys kehitti hyvin monimutkaisen kustannussiirron järjestelmän, jota se kutsui "talouden kartuksi". Yleensä tämä edellytti yksityiskohtaista analyysiä operaatioyksiköistä, mikä määritteli, mitkä kannattamiskeskukset ja tuotteet he tukivat.Sitten tunnistettiin ja mitattiin sopivat kustannusajurit. Voidaan esimerkiksi määrittää, että tietty toimintaosasto tuki useita arvopaperituotteita ja että asianmukainen kustannusohjain oli arvopaperikauppojen määrä. Tällöin kyseisen yksikön kokonaiskustannukset liitetään tulosyksikköihin, jotka perustuvat operaatioosastojen kautta kulkeneiden yksittäisten liiketoimien prosenttiosuuksiin.

Yrityksen vähittäiskaupan arvopaperinvälitysosastoon, joka alun perin kutsuttiin Consumer Markets -toimialaksi ja myöhemmin Private Client -toimialaksi, suoritettiin tuotekohtaisen kannattavuuden analysointi. Tämä käytti myös monimutkaisia ​​kustannusohjaimia sarjaan riippuen tietyn toiminta-alueen suorittamasta työstä. Esimerkiksi asiakastilien kirjanpitoon varatuista yksiköistä saattaa aiheutua kustannukset eri tilin tyyppeihin (joista jokainen edustaa eri tuotetta) perustuen uusien tilien avaamisten tai olemassa olevien tilien suhteellisiin lukuihin.

Taloudellisen neuvonantajan palkkion sittemmin kohdistuu esimerkiksi arvopapereiden tuotteisiin, jotka perustuvat esimerkiksi tuottamiin tuotantolimiiteihin. Eri tyyppisten asiakastilien osalta varojen keräämistoiminnasta maksetun taloudellisen neuvonantajan korvauksen osuus jakautuu niiden kesken näiden toimintatilojen poissulkemisen perusteella. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä monista.